maanantai 29. syyskuuta 2014

The Soffa - ja Kolme Kuningasta

Ta-Taa Darlings! Täällä taas Rva K koneensa äärellä ja kuvakaaoksesta kaivettuna viimekesäiset pöytäpartyt. Vieläkin tuoksuu maalinkäry nenässä projektien jäljiltä. Ja kerrankin "ennen"-kuvaa tarjolla kaikista pöytäosapuolista.


Vielä alkuperäisessä kodissaan mökkiperintönä

Kolme Kuningasta ja pari muuttujaa

Kaikki pöydät ovat löytöjä eri kodeista ja tavoitteena olikin löytää mahdollisimman erilaiset yksilöt, jotka tulisivat hyvin toimeen keskenään. Tiputellen pöydät löysivät autotalliin ja kuvan kolmijalkainen komistus oli valtiovierailijoista keskimmäinen. Ensimmäisenä Päämajaan löysi kuitenkin valkoinen vanha 50-luvun pöytä, jonka alkuperästä ei mitään hajua. Kolmijalkainen yksilö on vailla tarkkaa historiaa, mutta 50-luvulta sekin lienee säilynyt mökin tietojen perusteella. Jakkara samaa sorttia -ei aiempaa tietoa historiasta. Kertokaa ihmeessä, jos näistä enemmän faktoja!

Ja tähän on tultu

Kolmijalkaisen pöydän jalat maalattuani totesin, että alkuperäistä pintaa on ehdottomasti säilytettävä. Ehkä jossain vaiheessa saatan uutta lakkapintaa harkita, mutta makustellaas tätä nyt hetki. Sama homma jakkaran kanssa. Valkoinen pöytä jatkoi vanhalla staililla ja hyvä niin. Let's see mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tähän hetkeen sai uutena hankittu kiiltävä valkoinen sohvapöytä väistyä autotalliin ja Kuninkaiden esiinmarssi saattoi alkaa. Steltonin  teräksinen Twillight pitää seuraa Iittalan klaanille ja liljoille. Twillight on oikeasti Pikku-O:n omaisuutta, kummilahja kummisedältä ja lainaa siis vain <3





Ja kaikki tämä alkoi sohvasta -The Soffa

The Soffa on tullut Mummun ja Tutan pelastamana Tuunaamon Päämajaan mökin kautta jo pari vuotta sitten. Ensin totutelleen uuteen huusholliin eteisaulassa ja toivottaen tervetulleeksi kaikki vierailijat heti ulko-ovea vastapäätä. The Soffa sai korvata kovin huonoon kuntoon menneen, valkoisen, nahkaisen divaanisohvan. Ja kyllä -vain neljässä vuodessa uuden sohvan nahka antoi periksi ja tuli korvatuksi 60 vuotta vanhemmalla, sirolla ja selkeällä muotoilulla. "Ennen oli soffat rautaaa!" ja hiio-hoit päälle. Nahka loistavassa kunnossa ja kaikinpuolin muutenkin vetreä tämä veteraani. Päiväkaffit saa kyllä juoda huomattavasti suoremmalla selällä. Löhöämistä varten jääkin vielä nojatuolit, mutta niistä sananen taas myöhemmällä. Huomenna nokka kohti Joensuuta ja Pohjois-Karjalan kollegoja -enköhän mä sanasen sieltäkin tänne lähetä. Bis bald!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!

-Rva K