tiistai 14. lokakuuta 2014

Kuninkaiden vallankumous ja stringit. What?



Viimein viimein viiiiiimeiiiiiiin! Pitkään haaveissa ollut HAY:n sirpakka DLM (Don´t Leave Me!/Thomas Bentzen) -pöytä on saapunut. Nimensä mukaisesti "mukaan napattava" pöytä on siintänyt jo kauan silmissä nimenomaan Kolmen Kuninkaan joukkioon ja tänään, oi tänään se siihen saapui ja vaati paikkansa. Keltainen jakkara siirtyi suosiolla, sillä tiesi pestinsä olevan vain määräaikainen.

Täytyy myöntää, että nimeltä mainitsemattoman tavaratalon hulinaesite nopeutti päätöksentekoa kummasti. Kuin myös täytyy myöntää, että innoissaan ja kaiken varalta Rva K tilasi nimeltä mainitsemattoman tavaratalon hulinoista varmuuden varalle sekä valkoisen että mustan kappaleen, sillä pitihän se nyt nähdä ennen päätöstä osat kohdillaan. Noh, musta tuli ensin ja valkoinen saa palata takaisin saman tien (ei ole saapunutkaan vielä, joten jos joku jäi ilman niin
huutaa HEP Tuunamon mailiin). Uutta ja vanhaa - match made in heaven..




Toinen pitkän linjan haave (kuuluu myös ehdottomasti "viimeinviimeinviimein -kastiin") sujahti seinälle Sulhasen avustamana. Syntymäpäivälahja <3, johon taisi aiemmin olla jo viittauksiakin. Taas itki sielu kyynelehiä jättimäisten seinään tehtyjen reikien vuoksi, mutta niin vain se String(R) Pocket siellä nyt köllöttää.




 Luulen, että Rva K:n on nyt jokunen hetki parempi haaveilla uutuuksista vain hiljaa itsekseen ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!

-Rva K